Maria Rajala

Events Manager​, Finland, Helsinki

Maria toimii Rud Pedersenin Helsingin toimiston Events Managerina. Hän suunnittelee ja toteuttaa asiakkaille tilaisuuksia, jotka tukevat viestinnän, vaikuttamisen, myynnin ja sidosryhmätyön tavoitteita.

Maria auttaa asiakkaita rakentamaan selkeitä, tavoitteellisia ja ammattimaisesti toteutettuja tapahtumia. Hänen työnsä kattaa tapahtumien suunnittelun ideasta toteutukseen: konseptoinnin, aikataulutuksen, käytännön järjestelyt, kumppanien koordinoinnin, osallistujakokemuksen sekä tilaisuuden sujuvan läpiviennin.

Marian vahvuuksia ovat kokonaisuuksien hallinta, järjestelmällisyys ja kyky ratkaista tilanteita nopeasti myös paineen alla. Hän yhdistää käytännönläheisen projektinjohdon ymmärrykseen vaikuttamistyöstä, päätöksenteosta ja sidosryhmäympäristöistä.

Ennen siirtymistään Rud Pedersenille vuonna 2019 Maria työskenteli Sosiaali- ja terveysministeriössä. Maria on kartuttanut myös vankkaa järjestö- ja yhdistyskentän tuntemusta toimittuaan opiskelijajärjestöissä ja erilaisissa yhdistyksissä vuodesta 2007 lähtien. Maria on valmistunut tradenomiksi Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta, erikoistuen henkilöstöhallintoon.